Viemärin korjaus ja viemäriputken korjaus-, huolto- ja tutkimuspalvelumme auttavat kiinteistöjen viemäriputkistoon liittyvissä äkillisissä korjaustarpeissa ja pientöissä nopeasti ja ammattitaitoisesti. Palvelemme mm. taloyhtiöitä, rakennusliikkeitä, huoltoyhtiöitä sekä muita kiinteistöjen omistajia.
Kauttamme hoituvat myös express-palvelut, mikäli ongelmasi vaatii kiireellistä apua!
Virran Sopiiko Sukitus-tutkimuksen avulla voidaan arvioida sukitusmenetelmän soveltuvuutta viemärisaneerausmenetelmäksi.
Tutkimuksen avulla voidaan huomioida sukitustyön toteutukseen vaikuttavia tekijöitä ja muuttujia jo etukäteen, ennen suunnittelutyön tai varsinaisen saneeraustyön aloittamista.
Palvelu on tarjolla koko Suomen alueella. Ota yhteys asiantuntijaamme, niin kerromme mielellämme lisää!
Viemärivikoja on erilaisia ja tilanteet voivat syntyä äkillisesti – putki ruostuu paikallisesti puhki, ulkopuolinen esine rikkoo putken, juuret läpäisevät putken tai putki halkeaa. Meiltä viemäriputken korjaus tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla.
Viemärin sortuminen tai painuminen ovat periaatteessa ainoat syyt kaivaa viemäri esille rakenteesta ja vaihtaa putki uuteen. Muut rakenteissa olevat viat voidaan korjata modernein menetelmin, rakenteita rikkomatta, sukittamalla. Parasta ja helpointa on ottaa yhteyttä asiantuntijaamme, joka kartoittaa kohteen, arvioi korjaustarpeen ja pystyy suosittelemaan parasta mahdollista korjausmenetelmää.
Korjaus- ja huoltopalvelumme auttavat kiinteistöjen viemäriputkistoon liittyvissä äkillisissä korjaustarpeissa ja pientöissä nopeasti ja ammattitaitoisesti.
Sukitus on nykyaikainen menetelmä vanhojen sisäpuolisten viemäreiden saneeraukseen rakenteita purkamatta. Vanhan putken sisään sukitetaan paineilman avulla uusi putki, joka korjaa vanhan putken reiät ja halkeamat. Lopputulos on tasalaatuinen, saumaton ja vuosikymmeniä kestävä
Hybridiremontilla tarkoitetaan kiinteistöjen vesi- ja viemärijärjestelmien saneerausta, joka suunnitellaan ja toteutetaan hyödyntäen uusia, moderneja, saneerausmenetelmiä. Vesijohdot uusitaan pinta-asennuksena ja viemärit saneerataan sukittamalla, rakenteita avaamatta
Toimialueemme on koko Suomi ja olemme toteuttaneet laadukkaita putkistosaneerauksia vuodesta 2005 alkaen.
Asiakkaitamme ovat mm. taloyhtiöt, liikekiinteistöt, kauppakeskukset, tehtaat ja muut tuotantolaitokset, kunnat ja kaupungit, sairaalat ja muut julkishallinnon kohteet sekä kotitaloudet.
Jätä tarjouspyyntö — olemme pian yhteydessä.
Tilaa esite text